Kesäkuu ja etenkin kuun alku on mahtavaa aikaa Lapissa. Luonto herää eloon ja voi pyöräillä mihin vuorokauden aikaan tahansa, valoa riittää yötä päivää. Keskiyön aurinko pitää kokea, yöllä auringon valo on pehmeää ja punertavaa. Ihmisiä on silloin vähemmän liikkeellä mutta lintuja ja muita eläimiä, lukuun ottamatta pieniä inisijöitä, sitäkin enemmän. Aamuyöllä, kun aurinko alkaa jälleen kivuta ylöspäin, lintujen konsertti voimistuu. Äänet ja tuoksut tuntuvat yöllä voimakkaammilta.

Tunturissa ihmisiä näkyy vähemmän, mutta muita vastaantulijoita riittää.

Parissa päivässä ehtii hyvin kokea kaiken tämän, kun vain lähtee. Aamulla suuntasimme auto pyörälastissa kohti Utsjokea. Mieraslompolon kohdalla vilkku oikealle ja puikahdus puiden suojaan, jossa on tilaa parkkeerata auto. Tästä lähtee varsinainen Kaldoaivin reitti kohti Pulmankia ja Nuorgamia.

Pakkasimme varusteet pyörän päälle runkolaukkuihin ja olimme valmiita reissuun. Lähdimme liikkeelle Canyonin täysjäykillä Dude läskipyörillä. Läskipyörä on oiva väline erämaiden tutkimiseen, sillä varusteet saa helposti pyörään kiinni ja leveä rengas toimii myös pehmeämmillä pinnoilla joita aika ajoin tulee vastaan.

Reitti Kaldoaivin halki on vaihtelevakuntoista merkitsemätöntä mönkijäuraa, joka muutamassa kohdassa katoaa kokonaan maastossa. Alun noin 15 kilometriä kiemurtelee tunturikoivikossa, kunnes maisema avautuu kokonaan ja sitten olemmekin täysin avarassa puuttomassa maisemassa. Täällä sääolot vaihtelee nopeasti ja suoja täytyy jokaisen kantaa mukanaan. Tupia ei ole.

Tie erämaahan on alussa leveä ja paikoitellen hyvin kivinen.

Alkumatka Mieraslompolosta on rajua kivikkoista nousua. Tätä ei kannata säikähtää, maasto helpottuu ja ajettavuus paranee parin kilometrin jälkeen. Taitava kuski menee kyllä tästä ajamalla. Riskien minimoimiseksi suosittelen tunkkaamaan pahimmat paikat, etenkin kun pyörä on lastattu yöpymisvarusteilla. Ura haarautuu muutaman kerran, joten tarkistimme karttaa useaan otteeseen pysyäksemme oikealla uralla. 

Soiset alueet oli vielä tähän aikaan märkiä ja matkalle sattui muutama vuolaan puron ylitys. Joistakin puroista päästiin kuivin jaloin ajamalla yli, osa oli tunkattava tai loikittava kiviä pitkin. Alkumatkan purot laskevat soisilta alueilta, joten vesi maistui hieman mullalle. Siksi jo lähdössä kannattaa varmistaa vesipullot täyteen raikasta vettä.
Jos jalkojen kastuminen ei huoleta, voi useista puroista päästä myös ajamalla yli.

Välillä on pysähdyttävä eväille ja ihastelemaan maisemia. Ura kipuaa tuon tuosta ylös, josta näkee kauas vesistöjä ja toisia tuntureita. Ylämäen jälkeen yleensä tulee pitkä lasku. Alamäet selvittiin hyvin ajamalla ja osa vauhdikkaastikin. Silti tällä reissulla ei ollut kiire. Ajelimme rauhakseltaan reilun parin kymmenen kilometrin matkan ja löysimme mieluisan yöpymispaikan.

Telttapaikka löytyi kirkkaan lampareen vierestä törmän päältä, josta oli hyvät näköalat. Otimme juomaveden lammesta, joka oli todennäköisesti sulamisvesiä, säästyimme kuitenkin vatsaoireilta. Sopivan telttapaikan etsimiseen kivikkoisesta maastosta on hyvä käyttää aikaa, säästyy yöllisiltä heräilyiltä kivien painessa kylkiin tai selkään. 

Leirin pystytyksen jälkeen tankattiin ja otettiin päiväunet. Suunnitelmissa oli ajella yöllä, koska halusimme kokea tämän pohjoisen keskiyön auringon. Illalla kävimme pyöräilemässä Guorboaivin huipuilla ja vielä siitä hiukan eteenpäin. Guorboaivi (443) on Kaldoaivin korkein kohta ja sen huipulla on vanhan kolmiomittaustornin jäännökset. Täältä maisema avautuu joka ilmansuuntaan todella kauas. Nautimme huipulla maisemista ja eväistä. 

Nousu huipulle on pitkä ja ajettavissa olevaa maltillisen kivikkoista pariuraa. Guorboaivilta mönkijäura jatkuu pitkällä mutkaisella laskulla hienojen harjumuodostelmien kautta nousten taas seuraavalle nyppylälle. Oli aika kääntyä paluumatkalle. Käännyimme Guorboaivin jälkeen takaisin ja suuntasimme leiripaikkaamme keskiyön auringon kahville. Maltoimme mennä nukkumaan, vaikka aurinko alkoi jo nousta ylemmäs horisontista. Taivas oli lähes pilvetön. Pieni tuulenvire huolehti, ettei ollut liian kuuma. Kevytuntuvatakille oli käyttöä.

Rauhallisen aamun jälkeen purimme leirin ja pakkasimme kamppeet pyörien päälle. Ajelimme samaa reittiä takaisin. Maisemat olivat nyt uudet, kun ajoimme toiseen suuntaan ja auringon valo näytti eriltä. Tämä edes takaisin kulkeminen on hyvä vaihtoehto silloin, kun ei ole mahdollisuutta ajaa koko reittiä läpi. Pulmankiin ajettaessa tarvitaan kyyti tien kautta takaisin Mieraslompoloon. Paikallisilta kuljetusyrittäjiltä se on kyllä mahdollisuus tilata. 

Tämä reissu säilyy muistoissa ja aloimme jo suunnittelemaan seuraavia reissuja.

Kirjoittaja: Raili
Kameran takana: Kuutti
Matkassa hyvänä seurana mukana myös: Sirke