Maastopyöräilyssä sattuu ja tapahtuu, sen tietävät kaikki lajia harrastavat. Mutta miten toimia, jos oikeasti sattuu? Miten auttaa ajokaveria tapaturmatilanteessa ja mitä ensiaputarvikkeita on hyvä pitää mukana? Näihin, ja moneen muuhun kysymykseen saimme vastauksia OTB First Aid -ensiapukurssilla. Kurssin vetäjä Jukka ”Fillarijuki” Vuorinen on paitsi palomies-ensihoitaja, myös maastopyöräilyn innokas harrastaja.

Käytännönläheisellä kurssilla kävimme läpi koko joukon erilaisia yleisimpiä vammoja sekä sitä, miten niiden kohdatessa toimitaan oikein. Varsinaisia elvytystaitoja ei kurssilla käsitelty.  Mieleen jäi se, että tärkeää on uskaltaa! Moni nimittäin arkailee koskea loukkaantuneeseen, koska pelkää pahentavansa tilannetta.  Jos kaveri ei hengitä, on avattava hengitystiet nopeasti taivuttamalla päätä taaksepäin. Jos verenvuoto on runsasta, se tulee tyrehdyttää. Ja jos loukkaantunut on tajuton, on soitettava aina 112. Mieleen jäi myös Vuorisen kertoma seikka, että loukkaantunut saattaa helposti vähätellä vammaansa tai yrittää reippaana jatkaa ajoa. Tällöin ajokaverin tilaa tulee tarkastella kriittisesti ja mieluusti pelata varman päälle.

Suojien käyttäminen voi pelastaa monelta iskulta. Kypärä päähän, se on selvä – lisäksi harva lähtee maastoon ilman hanskoja ja ajolaseja. Polvi- ja kyynärsuojat voisivat olla hyvä lisä. Bikeparkissa rinta- ja selkäpanssarit ovat jo lähes itsestäänselvyyksiä. Toki lieviä päävammoja saattaa tulla kypärästä huolimatta. Vuorinen suosittelee aina käyntiä lääkärissä, jos päähän on tullut isku. Bikeparkissa vauhdit ovat useimmiten niin suuria, että kaatuminen saattaa aiheuttaa rankavamman. Tällöin loukkaantunutta ei saa liikutella eikä siirtää, vaan on odoteltava ammattiapua paikalle. Harjoittelimme kurssilla fullface-kypärän poistamista. Se oli yllättävän hankalaa etenkin yksin, mutta sujui jo paremmin kahden auttajan voimin. Opettelimme myös oikeaoppista kylkiasentoon asettamista.

Entä mitä maastokuskin kannattaa pakata ea-laukkuun? Ainakin pari sideharsorullaa, laastaria, haavataitoksia, ihoteippiä, avaruuslakanan ja vaatesakset. Kylmäpussille voi olla myös käyttöä. Sisäkumista saa käyttökelpoisen kantositeen sijoiltaan menneelle olkapäälle tai murtuneelle käsivarrelle. Kannattaa lisäksi selvittää etukäteen, miten oman kännykkäsi hätätila- eli sos-toiminto otetaan käyttöön luurin ollessa lukittuna.

Hauskaa – ja turvallista ajelua!